Suomessa työmarkkina-asioita on käsitelty tulopoliittisen kokonaisratkaisun avulla. Tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta käytetään myös nimitystä Tupo. Sen taustalla on ollut ajatus kehittää hyvinvointivaltiota valtion ja työmarkkinajärjestöjen kesken. Tätä järjestelyä on nimitetty kolmikannaksi kolmen seuraavan osapuolen mukaan:
- Suomen hallitus (valtio)
- Ammattiliittojen keskusjärjestöt
- Työnantajien järjestö
Lue tästä artikkelista lisätietoa suomalaisesta ammattiyhdistysliikkeestä.
Korkean työttömyyden kolmikannalle asettamat haasteet
Korkean työttömyyden aikana kolmikantaan perustuva tulopoliittinen ratkaisu ei välttämättä ole riittävän joustava menetelmä mikäli halutaan saavuttaa yksinmielisyys yhteiskuntaa joskus suurestikin muokkaavista rakennemuutoksista.
Tämä on johtanut siihen, että 2010-luvulla on pyritty eroon raskaasta keskitetystä tulopoliittisesta järjestelmästä, joka on ehkäissyt monia suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta tarpeellisia ja usein välttämättömiäkin muutoksia. Seuraavassa artikkelissa keskitymme kolmikantaan sekä kolmikantaa kritisoiviin argumentteihin.
Mikä on kolmikanta?
Lyhyesti määriteltynä kolmikanta on käytäntö, jonka puitteissa tulopoliittisia kokonaisratkaisuja on tehty. Siinä Suomen hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen, eli ammattiliikkeen keskusjärjestöjen ja työnantajien järjestön, toimesta yhdessä päätetään eduskunnan lainsäädäntöprojektien suuntalinjoista. Kolmikantaisten neuvottelujen ulkopuolelle jätetään ulko- ja puolustuspoliittiset lainsäädäntöprojektit.
Taustalla on ajatus luoda sellaisia suuntaviivoja lainsäädäntäprojekteille, joista yhteiskunnassa vallitsee yhteisymmärrys. Aiemmin onkin pyritty sellaisiin ratkaisuihin, joiden toimesta hyvinvointivaltiota – sittemmin hyvinvointiyhteiskuntaa – on pyritty ylläpitämään ja uudistamaan.
Kolmikannan kritiikki
Kolmikanta on kohdannut 2000- ja 2010-luvuilla kritiikkiä. Yhtenä kritiikin aiheena on ollut, että työmarkkinajärjestöt, kuten ammattiliittojen keskusjärjestöt ja työnantajajärjestöt ovat ulkoparlamentaarisia toimijoita. Tämä viittaa siihen, että demokratiaan perustuvaan päätöksentekoon on otettu toimijoita ja annettu heille valtaa, siitäkin huolimatta, että niitä ei ole valittu demokraattisesti.
Toinen kritiikin aihe on tulopoliittisen ratkaisun jäykkyys. Kolmikannassa työmarkkinajärjestöjen osapuolille kuuluu veto-oikeus mikäli yhteisymmärrystä valmistelluista asioista ei synny. Veto-oikeuden käyttäminen on käytännössä tarkoittanut sitä, että asioiden valmistelua on jatkettu. Tämä puolestaan on saattanut tarkoittaa sitä, että yhteiskunnassa tarpeellisiksi, jopa välttämättömiksi, koetut uudistukset ovat jääneet tekemättä tai ne ovat vesittyneet.
Kolmikanta tänä päivänä
Työnantajajärjestö Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) jättäytyi 2017 tulopoliittisen kokonaisratkaisun ulkopuolelle. Näin ollen tulopoliittinen kokonaisratkaisu ei enää perustu kolmikannalle.
Havaittavissa onkin siirtymä, jossa esiin on erityisesti noussut paikallinen sopiminen yrityksissä. Tämä tarkoittaa työehdoista sopimista erityisesti menestyksekkäillä aloilla. Ammattiliitoilla on puolestaan ollut pyrkimystä yhdistyä suuremmiksi keskusjärjestöiksi. Toistaiseksi suurten ammattiliittojen yhdistymisiä ei vielä ole tapahtunut.