Euroopan unionin jäsenvaltiot jakavat Euroopan unionin, Euroopan neuvoston sekä Kansainvälisen työjärjestön työtaistelua koskevat normit. Tämä johtuu siitä, että Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat ratifioineet mainitut sopimukset sekä säätäneet ne osaksi valtiollista lainsäädäntöä.
Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimusten normit ovat hyvin läheisesti liitoksissa Euroopan unionia, sillä ne ohjaavat moraalisesti ensisijaisesti talouden etuja ajavaa Euroopan unionia. Lisäksi Euroopan unionia on pyritty saamaan jäseneksi Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimusta.
Koska oikeus työtaisteluun on kirjattu kansainvälisiin sopimuksiin ja näin myös osaksi jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmää, tekee se työtaistelusta ammattiyhdistysliikkeen laillisen vallankäytön keinon jokaisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa.
Missä Euroopan unionin maissa lakkoillaan eniten?
2016 Independent-lehti teetätti Statistalla tilaston siitä, missä maissa lakkoillaan eniten. Lakkoilua mitattiin keskimääräisten lakkopäivien määrällä tuhatta työntekijää kohden.
Kypros oli ylivoimaisesti lakkoherkin maa. Siellä lakkopäiviä oli 514 jokaista tuhatta työntekijää kohden.
Yllätyksellisesti Ranska tuli vasta toisena, missä lakkopäiviä oli ainoastaan 171 jokaista tuhatta työntekijää kohden. Kolmanneksi tuli Tanska, jossa lakkopäiviä oli enää 82 jokaista tuhatta työntekijä kohden.
Suomi oli seitsemännellä sijalla luvuin 55 lakkopäivää / 1000 työntekijää, kun taas Saksa piti hännänpäätä 12 lakkopäivää / 1000 työntekijä.
Lakkokulttuurit
Lakkoilussa saattaa olla suuriakin eroja maiden välillä. Esimerkiksi Ranskan ja Pohjoismaiden välillä lakkojen merkitykset ja ajoitukset poikkeavat toisistaan. Kun Pohjoismaissa lakkoja edeltävät kariutuneet työehtoneuvottelut, Ranskassa lakot lähtevät liikkeelle ennen työehtoneuvotteluja ja jatkuvat neuvottelujen ajan.
Ranskassa kuvatunlaisella toiminnalla on pitkät perinteet ja onkin hyvin tavallista, että julkinen valta ei hievahdakaan vaatimusten ja pitkittyvien lakkojen edessä. Ranskassa lakkoja pidetäänkin ikään kuin välttämättömänä pahana, ainoana keinona, jonka avulla työntekijöiden asemaa voidaan parantaa.
Ranskan erikoisuutena on myös se, että sikäläisten työntekijöiden järjestymisaste eli jäsenyys ammattiyhdistyksissä on paljon alhaisempi kuin Pohjoismaissa. Tämä johtuu siitä, että työtaistelu tuli lailliseksi Ranskassa 1800-luvun puolessa välissä 20 vuotta ennen kuin työntekijöiden yhdistymisvapaus sallittiin.
Suomessa työntekijöiden järjestäytymisaste puolestaan on korkeampi eivätkä työntekijät voi mennä lakkoon ilman liittojen lupaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lakot ovat ohjatumpia.
Lakot ovat yleiseurooppalainen ilmiö. Oikeus työtaisteluun on kirjattu kansainvälisiin sopimuksiin, jotka koskevat EU:n jäsenvaltioita. Työtaisteluissa on kuitenkin kulttuurisia eroja, joiden johdosta lakkojen merkitykset saattavat vaihdella suurestikin.